Suomen viranomaiset reagoivat Hiusvärien allergiatestauksen problematiikkaan

Share Button

Luotettava Kauneus kehoittaa olemaan tekemättä hiusvärien allergiatestejä

Lähetimme allergiatestauksen problematiikasta kyselyn suomen viranomaisille 8.8.2014, sen tuloksena Suomen edustaja esitti lokakuussa pidetyssä kosmetiikkakomitean kokouksessa komissiolle hiusvärien testaamista koskevan kysymyksen.

 

”Hiusvärien testaamista koskevaa ohjeistusta on aiemmin käsitelty erityisesti Euroopan komission kosmetiikkakomitean allergia-alatyöryhmässä (Sub-Groupon Skin Allergens). Ryhmä on kokoontunut viimeksi marraskuussa 2012.

Teollisuus on ollut käynnistämässä selvitystä hiusvärien käyttöön liittyvästä pikatestauksesta. Testaus on ollut tarkoitus käynnistää viime vuonna, ja tuloksia on luvattu vuonna 2016.

Tämänhetkisen tiedon mukaan teollisuuden tutkimushanke ei kuitenkaan ole edennyt suunnitellulla tavalla. Komissiolta on nyt toivottu aktivoitumista asiassa.

Suomi nostaa testiasian tarvittaessa esiin myös seuraavassa EU:n kosmetiikkakomitean kokouksessa ja pyrkii vauhdittamaan sen etenemistä myös esim. tekemällä yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa.

Komission kosmetiikkakomitea nojaa päätöksenteossaan pitkälti Euroopan kuluttajaturvallisuutta käsittelevän riippumattoman tiedekomitean (SCCS, Scientific Committee on Consumer Safety) antamiin lausuntoihin. Tiedekomitean tuoreimpia lausuntoja hiusväreissä käytettyjen väriaineiden ja muun kosmetiikan turvallisuudesta löytyy tästä linkistä: http://ec.europa.eu/health/scientific_committees/consumer_safety/opinions/index_en.htm

SCCS

 

 

 

EU:n Kosmetiikka-asetus on kaikkia EU:n jäsenmaita velvoittavaa lainsäädäntöä. Sen tulkintaan ja toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä käsitellään Euroopan komission kosmetiikkakomiteassa.”

Kysymys komissiolle hiusvärien testauksesta:

”The SCCS opinion on consumer self-testing of hair dyes (1104/07) from December 2007 concludes that there are risks related to self-testing of hair dyes such as false-negative results and the induction of skin sensitization.

 Does the Commission have plans to renew the mandate of the SCCS in order to come up with an updated version of the opinion?

 Is the Commission aware of any ongoing work on a standardized test for testing/self-testing hair dyes? If yes, what is the status of this work? If not, is such work planned for the near future?

 There is an ongoing debate in FI as to whether a recommendation to test hair dyes before the application of a hair dye should be included in the instructions attached to hair dye products. Currently most producers recommend testing prior to use even though this is by no means required by the Cosmetics Regulation. Especially professional users of hair dyes find the present situation difficult, as there are no consistent guidelines available to show how this testing should be carried out. Sometimes testing instructions vary even between different product lines from the same producer.

 Some hairdressers in Finland have informed the authorities that they have chosen not to carry out such testing because they feel that they do not have the skills and knowledge required to carry out any kind of allergy testing and/or interpret the results. Also, it has been argued that this kind of tests are actually not screening tests at all but diagnostic tests that have not been validated according to scientific criteria.”

Hanna Korhonen

hanna.korhonen@stm.fi

Puh: / Tel: +358 50 3864252/+358 29 5163041

 

Neuvotteleva virkamies                               

Sosiaali- ja terveysministeriö/HTO             

PL 33, (Meritullinkatu 8)

00023 VALTIONEUVOSTO           

               

Ministerial Adviser

Ministry of Social Affairs and Health

P.O.Box 33

FIN-00023 GOVERNMENT, FINLAND