Turvallisempi hiustenvärjäys- Onko olemassa turvallista tapaa värjätä hiuksia?

Share Button

”Valitettavasti ei ole turvallista tapaa värjätä hiuksia.”

Hiustenvärjäyksessä on aina riskejä, siksi niitä ei saa tehdä lainkaan alle 16 vuotiaille, eikä voida suositella raskaana oleville ta imettäville äideille.
Hiuksia voi kuitenkin värjätä, 
sillä vaikka ei ole olemassa turvallista tapaa värjätä hiuksia niin on olemassa turvallisempia tapoja. On olemassa kemikaaleja jotka ovat vähemmän allergisoivia kuin toiset. Myös värjäys tekniikat, vaikutusaika ja turvallisuusohjeiden noudattaminen vaikuttavat altistumiseen. Näille kemiallisille tuotteille asetettuja rajoituksia ja turvallisuus säädöksiä tulee noudattaa, sekä kuluttajan että kampaajan.
Niin kuin kaikissa muissakin aineissa, myös näissä pitoisuudella on suuri merkitys.

Näitä kemikaaleja tutkitaan jatkuvasti ja uusia tuloksien saadaan kokoajan.
Hiustenvärjäys on tämän päivän tiedon mukaan turvallisinta tehdä suoraväreillä, mutta pitää tietää millä.  Kaikki suoravärit eivät ole niitä turvallisempia, koska osa niidenkin pigmenteistä saattaa olla erittäin allergisoivia. Voidaan kenties pitää jonkinlaisena ”nyrkki sääntönä”, että ne värit joissa on K16 varoitus kuuluvat tähän vaarallisten kemikaalien listalle.

Siksi olemme tuomassa Tanskassa kehitetyn menestyksekkään SafeHairSalon-konseptin, jossa sekoitetaan kasvivärien ja muiden suoravärien turvallisempia pigmenttejä ja näin saadaan asiakkaalle halutun värinen hius – turvallisemmin.
Tässä konseptissa voidaan käyttää myös vaalennusainetta, määrätyin rajoituksin. Sen vuoksi on mahdollista tehdä raitoja ja saada myös hiusta vaaleammaksi. Tietysti hiusten sävyn tummentaminen on mahdollista, melkein mustaksi asti.
Harmaanpeitto on yleisesti haastavin hiustenvärjäys tilanne. Me saamme hyvin häivytettyä harmaat ja jos asiakas haluaa ”täyspeittävän”, niin sekin on mahdollista, mutta ei yhdellä istumalla.Melkein kaikkea siis voidaan tehdä, mutta ei välttämättä heti. Kaikki riippuu lähtötilanteesta ja siitä mihin halutaan… tämä on prosessi.

Voidaan sanoa että  SafeHairSalon konsepti on ekokampaamon ja tavallisen kampaamon välissä.Tämä tulee Tanskasta ja syntynyt  siellä yli 10 vuotta sitten. Suomen ensimmäinen SHS koulutus kampaajille pidettiin 26.10.2014.

Tässä ideana on että Kampaamosta on karsittu haitallisimmat kemikaalit pois. Näitä on esim hapeteväri pigmentit , joten hiusten värjäämiseen käytetään suoraväriPigmenttejä, joita on  mm kasviväreissä.

Me kampaajat olemme huippuammattilaisia ja haluamme tehdä Fashionia, nimenomaan toteuttaa muodikkaita sävyjä. Tässä SafeHairSalon konseptissa muoti on erittäin tärkeässä roolissa.

Miksi tätä tarvitaan?

Siksi että kampaajien ja asiakkaiden kosmetiikka allergiat ovat hälyttävästi kasvussa. On olemassa tutkimuksia joiden perusteella tiedetään että hapetevärin Pigmentti pystyy tunkeutumaan verenkiertoon ja muuttamaan hemolobiinia. On myös vahva epäily että se muuntaa jopa DNA:ta. Löytyy myös runsaasti tutkittua tietoa parturi-kampaajien terveydestä ja työoloista: työperäinen astma, nuha ja ihottumat -käsi ihottumat ja jatkuvat päänsäryt ovat yleisesti alalla tiedetty ongelma.
Sekä työterveyslääkärit että vakuutusyhtiöt tietävät että tämä on vaarallinen ammati.

Siksi meillä on olemassa kiellettyjen kemikaalien lista jonka mukaan valitsemme  kaikki tuotteet.

Yle MOT teki aiheesta kattavan jutun 

Jos olet kampaaja ja kiinostunut #Työturvallisuudesta ja SafeHairSalon kurssista niin ota yhteyttä 

- Jos olet kuluttaja ja olet kiinnostunut luennosta ”Turvallisempi Hiustenvärjäys”, niin ota yhteyttä.

väripaletti SHS koulutus mainoskuva

New Generation värikartta

 

Miksi me kysyimme Viranomaisilta #HiusväriGate

Share Button

Hiusvärien allergiatestauksen problematiikka

Pyydämme Suomen viranomaisia selvittämään hiusvärien käyttöohjeissa valmistajan esittämän allergiatestin problematiikkaa.

varoituskolmio

Valmistaja suosittelee tekemään testin 48 tuntia aina ennen jokaista värikäsittelyä. Kuitenkaan he itse eivät näitä testejä tee. Niitä ei tehdä kouluttajien tai maahantuojan itsensä toimesta, he eivät myöskään kouluta sen tekemistä kursseilla.

 

Jos kuluttajaa epäillään allergiasta, niin todellisuudessa hänet pitää ohjata terveydenhuoltoon saadakseen luotettavan vastauksen asiaan.

Useampi taho on esittänyt että tämä testi on epävarma, turha ja sisältää jopa riskin sinällänsä. Testi ja sen luotettavuus on saanut valtaisaa kritiikkiä myös muissa maissa: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22568836

Sen tarkoitus on hämärä, mutta kun se on käyttöohjeissa, niin valmistaja voi ongelmatapauksessa vedota siihen, että käyttöohjetta ei ole noudatettu . Näin he pääsevät vastuusta, vaikka eivät ole ohjeistaneet hiusvärien turvallista käyttöä tai kertoneet sen mahdollisista vaaroista käyttäjille. Tällä käyttöohjeistuksella he pääsevät vastuusta, joka EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaan kuuluu valmistajalle.

Mielestämme testi antaa vääränlaisen turvallisuuden tunteen sekä kuluttajalle, että ammattilaiselle.

Viranomaisten pitää vaatia, että kosmetiikkateollisuus tarjoaa todellisen, riskittömän vaihtoehdon allergiatestaukselle.

Meidän näkemyksemme mukaan tämä ohjeistus pitää välittömästi poistaa hiusvärien käyttöohjeista.

Luotettava Kauneus kehoittaa olemaan tekemättä hiusvärien allergiatestejä

Tässä miten Suomen viranomaiset reagoivat asiaan

Yhdessä:

LuotettavaKauneus-logo-navyblue-1500pxSuomen HiusyrittäjätPAM-logo-RGB_uusi

Suomen viranomaiset reagoivat Hiusvärien allergiatestauksen problematiikkaan

Share Button

Luotettava Kauneus kehoittaa olemaan tekemättä hiusvärien allergiatestejä

Lähetimme allergiatestauksen problematiikasta kyselyn suomen viranomaisille 8.8.2014, sen tuloksena Suomen edustaja esitti lokakuussa pidetyssä kosmetiikkakomitean kokouksessa komissiolle hiusvärien testaamista koskevan kysymyksen.

 

”Hiusvärien testaamista koskevaa ohjeistusta on aiemmin käsitelty erityisesti Euroopan komission kosmetiikkakomitean allergia-alatyöryhmässä (Sub-Groupon Skin Allergens). Ryhmä on kokoontunut viimeksi marraskuussa 2012.

Teollisuus on ollut käynnistämässä selvitystä hiusvärien käyttöön liittyvästä pikatestauksesta. Testaus on ollut tarkoitus käynnistää viime vuonna, ja tuloksia on luvattu vuonna 2016.

Tämänhetkisen tiedon mukaan teollisuuden tutkimushanke ei kuitenkaan ole edennyt suunnitellulla tavalla. Komissiolta on nyt toivottu aktivoitumista asiassa.

Suomi nostaa testiasian tarvittaessa esiin myös seuraavassa EU:n kosmetiikkakomitean kokouksessa ja pyrkii vauhdittamaan sen etenemistä myös esim. tekemällä yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa.

Komission kosmetiikkakomitea nojaa päätöksenteossaan pitkälti Euroopan kuluttajaturvallisuutta käsittelevän riippumattoman tiedekomitean (SCCS, Scientific Committee on Consumer Safety) antamiin lausuntoihin. Tiedekomitean tuoreimpia lausuntoja hiusväreissä käytettyjen väriaineiden ja muun kosmetiikan turvallisuudesta löytyy tästä linkistä: http://ec.europa.eu/health/scientific_committees/consumer_safety/opinions/index_en.htm

SCCS

 

 

 

EU:n Kosmetiikka-asetus on kaikkia EU:n jäsenmaita velvoittavaa lainsäädäntöä. Sen tulkintaan ja toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä käsitellään Euroopan komission kosmetiikkakomiteassa.”

Kysymys komissiolle hiusvärien testauksesta:

”The SCCS opinion on consumer self-testing of hair dyes (1104/07) from December 2007 concludes that there are risks related to self-testing of hair dyes such as false-negative results and the induction of skin sensitization.

 Does the Commission have plans to renew the mandate of the SCCS in order to come up with an updated version of the opinion?

 Is the Commission aware of any ongoing work on a standardized test for testing/self-testing hair dyes? If yes, what is the status of this work? If not, is such work planned for the near future?

 There is an ongoing debate in FI as to whether a recommendation to test hair dyes before the application of a hair dye should be included in the instructions attached to hair dye products. Currently most producers recommend testing prior to use even though this is by no means required by the Cosmetics Regulation. Especially professional users of hair dyes find the present situation difficult, as there are no consistent guidelines available to show how this testing should be carried out. Sometimes testing instructions vary even between different product lines from the same producer.

 Some hairdressers in Finland have informed the authorities that they have chosen not to carry out such testing because they feel that they do not have the skills and knowledge required to carry out any kind of allergy testing and/or interpret the results. Also, it has been argued that this kind of tests are actually not screening tests at all but diagnostic tests that have not been validated according to scientific criteria.”

Hanna Korhonen

hanna.korhonen@stm.fi

Puh: / Tel: +358 50 3864252/+358 29 5163041

 

Neuvotteleva virkamies                               

Sosiaali- ja terveysministeriö/HTO             

PL 33, (Meritullinkatu 8)

00023 VALTIONEUVOSTO           

               

Ministerial Adviser

Ministry of Social Affairs and Health

P.O.Box 33

FIN-00023 GOVERNMENT, FINLAND