4.Hinnat ovat luettavissa liikkeen ulkopuolelta

Share Button

Euroopan unionin hintojen ilmoittamista koskevan direktiivin mukaan kauppiaiden on ilmoitettava kuluttajille tarjoamiensa tuotteiden myynti- ja yksikköhinnat.

Se koskee kaikkia kulutustavaroita ja palveluja sekä markkinointia mainosvälineestä riippumatta. Myynti- ja yksikköhinnat on ilmoitettava selkeästi ja yksiselitteisesti niin, että asiakkaan on helppo havaita ja tunnistaa hinta. Hinta tulisi ilmoittaa kaikessa markkinoinnissa: lehti-, televisio-, radio- ja internetmarkkinoinnissa, kaupan näyteikkunassa ja hyllyillä olevissa tavaroissa tai hyllynreunassa. Joissain tilanteissa hintaluettelo tuotteiden kohdalla on riittävä. Myös palveluita tarjottaessa hinnaston tulee olla kuluttajan saatavilla ennen ostopäätöksen tekemistä. Myyntihinta tarkoittaa sitä hintaa, jonka kuluttaja maksaa. Myyntihinta on kokonaishinta, joka sisältää kaikki kulut, verot ja muut maksut.

Yksikköhinta tarkoittaa puolestaan laskennallista hintaa, jonka avulla asiakkaat voivat vertailla eri pakkauskoossa myytävien tuotteiden keskinäisiä hintaeroja. Yksikköhinta ilmoitetaan kaikissa pakkauksissa, joiden sisällön määrä ilmoitetaan paino-, tilavuus- tai pituusmittoina, eli yksikköhinnasta selviää esim. tuotteen kilo- tai litrahinta.

http://www2.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/yritykselle/hinnan-ilmoittaminen/myynti-ja-yksikkohinta/

Kommentointi on suljettu.