Luotettava Yhteiskunnallinen yritys

Share Button

yhteiskunnallinen merkki FBYhteiskunnallinen yritys -merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto. Merkin voivat saada käyttöönsä yritykset, jotka ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Lisäksi niiden tulee käyttää suurin osa voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.

Luotettava kauneus Oy

Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunnan perustelu: Luotettava kauneus Oy:n tavoite on  torjua harmaan talouden leviämistä parturi- ja kampaamoalalla sekä kauneudenhoitoalalla lisäämällä sekä asiakkaiden että yrittäjien tietoisuutta ongelmasta. Yritys myöntää Luotettava kauneus -sertifikaatin, joka takaa yrityksen täyttävän yhteiskunnan velvoitteet liittyen mm. työolosuhteisiin, työntekijöiden koulutukseen, kuitinantovelvollisuuteen sekä vakuutuksiin. Jokaisen työntekijän on vahvistettava sertifikaatti allekirjoituksellaan. Asiakkaiden saatavissa on reaaliaikainen verkossa oleva tilaajavastuuraportti, jota Tilaajavastuu Oy tarkastaa kuukausittain. Yritysten tulee myös pitää sertifiointikansiota odotustilassa asiakkaiden nähtävillä. Sertifiointi on kehitetty yhteistyössä Suomen Hiusalan yrittäjien, PAM:n ja Tilaajavastuu Oy:n kanssa. Yrityksen omistavat Mikaela Albäck 50% ja Johanna Ahlberg 50%, voittoa käytetään yrittäjien kouluttamiseen yritystoiminnan haasteista, yhteiskuntavelvoitteista ja työturvallisuudesta.

http://www.avainlippu.fi/liiton-merkit/yhteiskunnallinen-yritys/yhteiskunnalliset-yritykset

Luotettava Fixaaja: paljon vartija

Share Button
Kuvat:Heidi Noponen, Kuvagalleria Kotka

Kuvat:Heidi Noponen, Kuvagalleria Kotka

Jotta tukka ja kaikki muukin olisi hyvin H-hetkellä, pitää esiintyjällä olla ammattilainen avustamassa puvustuksen, meikkauksen ja tukkastailin kanssa.

Saan usein tehtäväkseni esiintyä oudoissa paikoissa, sillä viulu on kohtalaisen helppo ottaa mukaan mihin vain, kuten parvekkeille tai hevosen selkään, Merilyn nauraa.

Monesti soitan ja kävelen samaan aikaan, ja kerrankin esiinnyin Cadillacin takapenkillä, hän virnistää.

Siksi on tärkeää, että lookkini ja asukokonaisuuteni toimivat kaikissa olosuhteissa juuri niin, että minun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin itse soittamiseen, sanoo Merilyn.

Aloitamme stylistin kanssa suunnitteluprosessin esiintymispaikan ja musiikin analysoinnilla, Tanja Salonen kuuntelee tilaisuuteen tulevan musiikin ja siitä syntyvistä mielikuvista hän tekee pienen kuvakoosteen. Lopullinen look muodostuu yhteistyössä tämän hahmotelman pohjalta. Asun osia hankitaan rohkeasti huippubrändien putiikeista tai second hand puodeista, ja meikkipaletti on Jane Iredale -sarjaa.

Parhaimmillaan yleisö antaa palautetta musiikin ja esiintymislookin saumattomasta yhteensopivuudesta, kertoo Tanja Salonen, jonka konsepti Unique5 on myös luovan työn unelmien täyttymys.

Nautin haasteista ja vastuusta, joka minulla ammattilaisesiintyjän ulkoasun huolitsijana on, hän jatkaa.

Jos en voi olla keikoilla mukana, pyrin kädestä pitäen neuvomaan artistille, kuinka toivottu meikki ja kampaus syntyy.

Unique5:lla on Luotettava Kauneus-sertifikaatti, joka takaa yrityksen luotettavuuden ja toiminnan ammattimaisuuden, mitä tulee esimerkiksi laskutuskäytäntöihin ja toiminnan ja tuotteiden turvallisuuteen.

Merilyn ei suostu seinäruusuksi

 Mitä saadaan, kun jo kolmivuotiaasta asti lastenlauluja levyttänyt, viiden vanhasta viuluun tarttunut pikkuprinsessa elää elämänsä musiikille ja katsoo nyt yli kolmekymppisenä peiliin edelleen viulun varressa ja hymy huulillaan?

 Viulisti Mervi Myllyoja, taitelijanimeltään Merilyn, on kansainvälisesti tunnettu muusikko. Pohjoismaista naiskauneutta edustava viulisti on estradeilla kuin kotonaan joko yksin tai maailmantähtien kanssa. Merilynin häkellyttävä sopeutumiskyky eri musatyyleihin on avain menestykseen maailmalla, olipa kyseessä räp tai wieniläisklassikko, tämä viulisti ei jää seinäruusuksi. Viulunsoitonopettajan virasta vapaaksi taiteilijaksi siirtynyt monilahjakkuus tuottaa nyt omaa musiikkiaan puhuttelevalla ja omintakeisella sävelkielellä: kesäkuun alussa ilmestyi Merilynin ensimmäinen virallinen äänite, yhteistyössä tuottaja Samuli Laihon kanssa tehty hitti ”Siks oon mä suruinen”, Magnum Music Oy:n julkaisemana.

 Viulu vientituotteena

Viulu on Merilynin mielestä juuri se oikea soitin.

Oli onneni, etten valinnut lapsuudessani pianoa soittimekseni, sillä pakaralihakseni eivät olisi kestäneet sitä istumista kovalla pianojakkaralla, vitsailee humoristinen ja hyvin liikunnalliseksi tunnustautuva Merilyn.

Kansainvälinen musiikkikulttuuri kaikkialla maailmassa ymmärtää sen soinnin kauneutta, ja viulun ollessa soolosoittimena voidaan sävellysten käännöslyriikka unohtaa eri maihin mentäessä. Viulisti suhtautuu intohimoisesti suomalaisen musiikintekemisen voittokulkuun ulkomailla. Hänen viimeisin valloituksensa muurinmurtajana kuohuvassa Egyptissä oli esiintyminen Kairossa viime toukokuussa loppuunmyydyissä konserteissa ja suorissa televisio- ja radiohaastatteluissa.

Vaikka minua puhuteltiin toisinaan ruotsinkielisin fraasein eikä Suomesta tiedetty juurikaan mitään, oli ilo huomata kuinka Toivo Kärjen tangosta tekemäni moderni versio sai riemukkaan vastaanoton.

Tosin olin jo lämmitellyt yleisöni paikallisen rockbändin hittibiisillä Ya el Medan, viulisti hehkuttaa nauraen.

 Työkaverit

Merilynin vaikuttavaan yhteistyökaartiin kuuluvat mm. kovan luokan musiikintekijät Tarja Turunen – kaikkien suomalaisten tuntema Argentiinassa asuva laulajastara – ja maailman ykkösurkureihin lukeutuva Kalevi Kiviniemi. Yhteistyö heidän ja monien muiden taiteilijoiden kanssa on vienyt häntä jatkuvasti eri puolille maailmaa.

Miksi huippuartistit valitsevat kiertueilleen kaikista viulisteista juuri Merilynin?

Kaikkein tärkeintä on hetkessä eläminen ja unohtumattomien kokemusten tuottaminen yleisölle. En vaivaa päätäni tyylianalyysilla, vaan tuotan tunneperäisesti sitä oikeaa saundia ja sävelkulkua

kulloiseenkin esiintymistilanteeseen.

Merilyn on tottunut seuraamaan muiden taiteilijoiden liikkeitä ja tuntoja lavalla sekä vangitsemaan tilan myös omalla soolollaan.

Tottakai nuottejakin joskus tarvitaan, mutta monesti niistä on irtauduttava, annettava intuition viedä ja improvisoitava, Merilyn summaa.

 Valinnainen kappale

Improvisointitaito ja ideologinen rohkeus ovat kenties niitä piirteitä, jotka parhaiten erottavat Merilynin muista suomalaisista viulisteista. Tämä on seurausta epätavallisesta opintiestä, jollaisen hän on mielestään käynyt läpi.

Siinä oltiin niinsanotusti sivuraiteella useampaan otteeseen, sanoo hän ja kertoo tutkimusmatkoistaan romanileireihin Venäjällä sekä opettajansa tuskastumisesta akateemisen asennoitumisen puutteeseen.

Oikeastaan en missään vaiheessa halunnut kapinoida, halusin vain nähdä muutakin kuin perustutkintojen ohjelmistoliitteet ja ymmärtää jotain niistä monista muista kulttuureista, joissa viulu elää voimakasta roolia, Merilyn sanoo. Merilynin globaali viulismi luo näköalaa musiikillisena lähettiläänä toimimiseen.

On oma lukunsa ymmärtää, mitä vieraassa kuttuurissa tulisi esittää ja miten. Yleisön kanssa kommunikoiminen on rikastuttavaa, mutta joskus on parempi pitää selkeä välimatka, sanoo erikoisissa paikoissa esiintynyt Merilyn.

 Mitä Merilyn haluaa tulevaisuudeltaan?

Juuri nyt viulisti tarjoaa omalle kotiyleisölleen itse sovittamiaan versioita suomalaisista suosikkisävelmistä raikkaassa retrohengessä.

Viulu on kuin muovailuvaha; se taipuu kaikkeen, ja yl lätysmomentti on taattu, kun suomalaiset klassikot pääsevät minun käsittelyyni, Merilyn iloitsee vapautuneesti.

Viulistin toiminnallisesta energiasta kertoo paljon myös se, että hän organisoi musiikinopetusta lapsille ja nuorille ja koordinoi kokoonpanoja studiosoittoihin ja monenlaisiin erikoistilauksiin. Vapaa-ajalla viulu sanelee elämisen suunnan valitettavan usein.

Se tulee harvoille lomamatkoilleni mukaan, ja ärsyttää seuralaisia, jos sellaisia nyt sitten sattuu olemaan, tuhahtaa Merilyn.

Kuvat:Heidi Noponen, Kuvagalleria Kotka

Kuvat:Heidi Noponen, Kuvagalleria Kotka

Puolikaupunkia- lehti:

http://www.sanomapaino.fi/DIGIJULKAISU/Helsinki_A/#/8/